top of page
Writer's picturekirsiannukkalehto

Sotkanranta tarvitsee uuden konseptin

Päivitetty: 13. marrask.

Sotkanrannan tilanne herättää monenlaista huolta, varsinkin veneilijöiden keskuudessa. Toisaalta se herättää paljon intohimoja, jotta kaupungin matkailua saataisiin vauhditettua. Satama on välttämätöntä korjata, mutta iso kysymys on, miten ja mitä sen osalta tehdään. Tästä blogista voit lukea esitykseni kaupunginvaltuustolle ja myöskin tunnelmia siitä, mitä käänteitä tapahtui valtuuston kokouksen aikana.



Ennen valtuuston kokousta oli jo tiedossa, että kaikki valtuustoryhmät olivat sitä mieltä, että Sotkanrannan korjaaminen on tavalla tai toisella välttämätöntä. Siten siis hyvä lähtökohta. Toisaalta eri ryhmissä ja myös ryhmien sisällä oli eriäviä näkemyksiä siitä, mitä lopulta tehdään ja mitä investointi saa kustantaa. Sataman korjaamisen kustannus oli tiedossa, mikäli se olisi korjattu nykyisellään. Toisaalta nykyinen satama ei suunnittelultaa ole toiminnallisuuden näkökulmasta paras mahdollinen. Uskoakseni olisi aivan mahdollista, että kustannuksia voitaisiin saada alemmas pelkästään paremmalla suunnittelulla. Toisaalta kaupunkirakennelautakunnalle esitetyssä laskelmassa ei oltu huomioitu sitä, että satamaan haluttaisiin myös vierassatamatoiminnot ja matkaparkki. Ehkä myös uusi operaattori voisi tehdä jotakin investointeja. Näillä kaikilla on luonnollisestikin vaikutus lopulliseen investointitarpeeseen.


Koska kaikki puolueet olivat hyvinkin pitkälti samaa mieltä, että satamaa tulee uudelleen konseptoida, niin esitin valtuustoryhmien puheenjohtajille, että yrittäisimme löytää vielä kokouksen ja taukojen aikana yhteisen näkemyksen siitä, miten asian kanssa edetään. Lopullinen esitys rustattiin yhdessä perussuomalaisten, sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliitonn kanssa.


Lähtökohtaisesti pyrin aina siihen, että kaikilla ryhmillä on yhtäläinen mahdollisuus olla mukana pohtimassa yhteistä esitystä, varsinkin jos kyseessä on merkittävä investointi, kuten Sotkanrannan osalta kyseessä on. Tällä kertaa ajan tiukkuuden vuoksi jouduttiin vetämään vähän mutkia suoriksi ja keskustelu käytiin lähinnä niiden kesken, jolla oli eniten intressejä asian suhteen ja jotka sattuivat olemaan sopivasti lähitienoilla, kun esitystä yritettiin saada kasattua nippuun.


Vaikka kaikkien ryhmie edustaja ei ollutkaan mukana muokkaamassa kirjausta, niin luonnosteksti lähetettiin myös kaikkien ryhmien kaikille puheenjohtajille etukäteen, jotta heillä oli myös mahdollisuus kommentoida asiaa ja mahdollisuus esittää muutoksia luonnokseen. SDP ja vasemmistoliitto lupasivat olla Kokoomuksen kanssa yhdessä muotoillun esityksen takana. Kas kummaa, vaikka perussuomalaisten edustajat olivat itse rustaamassa tekstiä, niin ennen käsittelyä he ilmoittivat kuitenkin, että eivät sittenkään halua olla mukana.


Jos valtuuston kokouksessa on joku tärkeä asia päätettävänä, niin kirjoitan puheen yleensä kotona valmiiksi. Koska tällä kertaa kokouksen kulusta ei ollut etukäteen varmuutta, niin hahmottelin puheen vauhdissa kokouksen ja kokousen taukojen aikana. En oikeastaan koskaan pidä puhetta lukemalla tekstiä rivi riviltä, joten todellinen puhe on ollut lähinnä jotakin suunnilleen tuon suuntaista.

 

Esitykseni valtuustolle


Sotkanrannannassa olevan sataman tilanne on surullinen, siellä olevat laiturit ovat erittäin huonossa kunnossa. Lautakunnalle tehty esitys sisältää ainoastaan kotisataman korjauksen ja uudistamisen sellaisenaan, kuin se nyt on. Satamaa ei ole koskaan suunniteltu satamana, vaan alue on rakentunut vuosien varrella sen mukaan, kun se on teollisuudelta aikanaan vapautunut.


Kun rakentamaan ja korjaamaan lähdetään, on kuitenkin järkevää miettiä Sotkanrannan mahdollisuuksia kokonaisuutena.  On keskeistä, että investoinnit suunnitellaan ja tehdään mahdollisimman järkevästi ja vaiheittain eri toimijoiden synergiat huomioiden.

Kaurialan kentän kilpailutus on erittäin hyvä esimerkki siitä, että oikealla tavalla kilpailuttamalla voidaan päästä taloudellisesti järkevämpään, mutta yhtä laadukkaaseen ratkaisuun.


Vastaavasti Ahveniston moottoriradan operoinnin osalta on tehty erittäin onnistunut kilpailutus, jossa sekä kaupunki että toimintaa pyörittävä yritys ovat tehneet alueelle investointeja yhdessä sovitun mukaisesti. Tehtyjen investointien ja uuden yrittäjän myötä Ahveniston moottoriradasta on saatu aiempaa houkuttelevampi ja siellä on merkittävästi enemmän tapahtumia verrattuna aikaisempaan.


Kun Sotkanrannan alueelle keskitetään aiempaa enemmän toimintoja, se voi myös parhaimmillaan synnyttää Kantolan tapahtumapuistoon edellytykset luoda uudenlaisia tapahtumia ja toimintoja sen lisäksi, että kaupungin matkailun ja veneilyn edellytyksen paranevat. Näin voitaisiin siis saada monta kärpästä yhdellä iskulla!


Sen vuoksi esitämmekin, että vuonna 2025 Sotkanrannassa tehdään vain välttämättömät, turvallisuuteen liittyvät investoinnit. Vuoden 2025 aikana tehdään päivitetty suunnitelma sataman korjaamiseksi sekä koko Sotkanrannan alueen kehittämiseksi. Samalla kartoitetaan myös mahdolliset kumppanit investointien toteuttamiseksi. Sotkanrannan osalta lähdetään liikkeelle konseptin uudistamisesta yhteistyössä kilpailutuksen kautta haettavan kumppanin kanssa. Konseptoinnin tavoitteena on myös tavoitella tehokasta ratkaisua ja eri toimintojen synergiaa (kotisatama, vierassatama, viranomaisten tukikohta, matkaparkki). Lopullisesta budjetista päätetään sen jälkeen, kun konsepti on valmis ja osana mahdollista kumppanuusopimusta.

 

Valtuuston päätös Sotkanrannan investoinnista


Kokoomus, SDP ja Vasemmistoliitto pysyivät sovitusti ja yksimielisesti yhdessä muotoillun esityksen takana. Esityksen taakse tulivat lopulta myös Keskusta, Vihreät ja Kristilliset eli kaikki muut valtuustoryhmät paitsi Perussuomalaiset ja Perushämeenlinnalaiset.


Sotkanrannasta puhuttiin paljonkin, mutta tässä muutama keskeistä nostoa. Perussuomalaisten Teijo Pullinen ehdotti keskustelun aikana sitä, että paikalliset veneilijät otettaisiin mukaan suunnitteluun, jolloin saadaan jopa parempia neuvoja kuin konsulteilta ja voidaan myös ehkä välttää mahdollisia kalliita virheitä. Olen täsmälleen samaa Teijon kanssa mieltä!


Keskustelun edetessä Perussuomalaisten Emmi Rantanen syytti allekirjoittanutta siitä, että kalastelin esitystä omiin nimiini sillä, että tein uuden esityksen vielä kokouksen aikana. Kommentti tuntui varsin ikävältä jo senkin vuoksi, että tehtävänäni suurimman puolueen puheenjohtajana on toimia valtuustoryhmien puheenjohtajien puheenjohtajana ja siinä roolissa tehtävänäni on nimenomaan yrittää etsiä kompromisseja valtuustoryhmien kesken. Ihan vastaavasti on toimittu pitkin valtuustokautta, joten tämän päivän toimintatapa ei ollut mitenkään aiemmasta poikkeavaa.


Tällaista siis on joskus se politiikan nurja puoli. Kovasti toivon, että paikallispolitiikka pidettäisiin keskustelultaan asiallisella tasolla ja tuollaiselle tielle ei lähdettäisi siitäkään huolimatta, että kuntavaalit lähestyvät. Toisaalta jos katsotaan asian aurinkoista puolta, niin kompromissi oli kuitenkin sen verran hyvä, että enemmistö lähti sen taakse ja Sotkanrantaa päästään nyt ihan tosissaan konseptoimaan ja viemään eteenpäin!


Veneily on aina ollut minulle todella lähellä sydäntä (paitsi ehkä teinivuosina, kun vanhemmat yritti pakottaa mukaan :D). Veneilyssä ihan parasta on upea luonto ja varsinkin upeat auringonlaskut. Toivottavasti mahdollisimman moni voisi sen ihanuuden kokea! Nuorempana harrastin satunnaisesti veneilyä lapsuuden perheen kanssa ja änkesin aina purjehtimaan meripartiolaisten kanssa, kun vain mahdollisuus tuli eteen.


Noin 20-vuotta sitten kävin saaristolaivurikurssin ja muutama vuosi sen jälkeen perheelle hankittiin oma vene. Ensin veneilimme sisävesillä mm. Vanajalla, Päijänteellä, Saimaalla ja Näsijärvellä sekä viime vuosina myös Turun, Ahvenanmaan ja Tammisaaren saaristoissa. Siten näkemystä on muodostunut, jos jonkinlaisista satamista näiden vuosien varrella.


Varmuudeksi kuitenkin todettakoon, että Sotkanrannan osalta minulla ei ole minkäänlaista omaa lehmää ojassa. Meidän venettämme ei ole koskaan säilytetty Sotkanrannassa ja siitäkin on melkoisen monta vuotta aikaa, että veneemme olisi ollut Vanajalla.



 


Ota rohkeasti yhteyttä ja tule seuraamaan ja keskustelemaan kanssani myös Facebookissa. Löydät minut myös Twitteristä, LinkedIn:stä ja Instagramista.


Blogin kuvan tiedot

Kuvaaja: Kirsi Lehto

Paikka: Kuva on otettu venereissulta Alvettulasta.

73 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commenti


bottom of page